vera Vera | Työ tanssijana | Teokset | Opinnot | Linkit&Kuvat | Info | English

Esittely
Vera Nevanlinna on tehnyt pitkän uran ammattitanssijana esiintyen lukuisten koti- ja ulkomaisten koreografien teoksissa, mm. Deborah Hay, Eeva Muilu, Liisa Risu, Janne-Camilla Lyster, Miguel Gutierrez, Kirsi Monni, Mart Kangro, Thomas Lehmen, Ervi Sirén, Katri Soini, Chamecki&Lerner ja Paula Tuovinen. Lisäksi hän on tehnyt omia koreografioita ja videoteoksia sekä monitaiteellisia yhteistöitä mm. äänisuunnittelija Tuomas Norvion, kuvataiteilija Tanja Aholan, kuvanveistäjä Maria Dunckerin, valokuvaaja Elina Brotheruksen, dramaturgi Tuomas Timosen sekä elokuvaohjaaja Kimmo Leedin kanssa. Nevanlinna on toiminut Zodiak – Uuden tanssin keskuksen taiteellisena johtajana (2009-2011), soittanut rumpuja yhtyeessä Branden Women (1999-2001), valmistunut freelance-valokuvaajaksi Muurlan kansanopistosta (1993) sekä Tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta (1998).

Nyt
Vera Nevanlinna toimii Cullberg-baletin vierailevana tanssijana Deborah Hayn koreografiassa Figure a Sea. Teos sai ensi-iltansa Dansens Husissa Tukholmassa syyskuussa 2015 ja on siitä asti kiertänyt laajalti Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Figure a Sea

Vera Nevanlinna tekee yhteistyössä valokuvaaja Elina Brotheruksen kanssa valokuva- ja videoteosten sarjaa. Teosten lähtökohtana toimivat eri taiteilijoiden kirjoittamat teosohjeet (scoret). Ensimmäinen näyttely, Carte Blanche PMU oli Centre Pompidoussa Pariisissa syyskuussa 2017. Näyttelyn yhteydessä julkaistiin kirja Règle de jeu.
Tulevat näyttelyt: Galleria Heino/Helsinki, tammikuu 2018, Kunsthaus Wien/Wien, maaliskuu 2018,Serlachius Museo/Mänttä, kesäkuu 2018
Kirja Régle de jeu
Helsingin Sanomien haastattelu

Vera Nevanlinna tekee yhteistyössä dramaturgi-runoilija Tuomas Timosen kanssa konseptualistista runohanketta Taberwomann. Taberwomann lukee Tommy Tabermannin runoja ja etsii – pintaa raaputtamalla, kirjaimia poistamalla – niiden sisältämiä toisia runoja. Taberwomann

Koreografiat
News

Vera Nevanlinnan sooloadaptaatio Deborah Hayn koreografiasta News. Kuvanveistäjä Maria Dunckerin paperista ja muovista valmistama kertakäyttöinen esiintymisasu sekä Tuomas Norvion asun tuottamasta rapinasta reaaliajassa luoma äänimaailma muodostavat yhdessä koreografian kanssa ainutlaatuisen teoksen. Teoksen valosuunnittelu on Heikki Paasosen käsialaa. Teos sai ensi-iltansa Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa 2007, jonka jälkeen sitä on esitetty laajalti sekä kotimaassa että ulkomailla. News

å ä ö
å ä ö on tanssiteos, jonka lähtökohta oli liikkeessä ja yhteistyössä, ei vaikkapa jossain teemassa tai väitteessä sinänsä. Esitys on syntynyt kahden koreografin, Vera Nevanlinnan ja Ervi Sirénin tanssinäkemysten kohtaamisesta. Teoksen nimi å ä ö viittaa kieleen, joka on olennainen osa teoksen prosessia. Se viittaa myös muistamiseen, sääntöihin, järjestykseen. Ja loppuun. Teos sai ensi-iltansa Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa 2017. Zodiak

Esityksistä on olemassa videotaltioinnit.
Kyselyt: vera.nevanlinna@gmail.com


Omat videoteokset
Nevanlinna on AV-Arkki-Suomalaisen mediataiteen levityskeskuksen jäsen. Hänen videoitaan on ollut näytillä mm. Hyvinkään taidemuseossa, Sara Hildenin taidemuseossa, Bostonin videofestivaalilla sekä Makedonian Animax Skopje Animation Festivaalilla. Videoteokset ovat nähtävillä AV-Arkin sivuilla. AV-Arkki

Yhteistyöt
Kimmo Leed
The Fly Lake

news News, 2007
kor Deborah Hay, Vera Nevanlinna
kuva Riikka Sundqvist

youtube

http://veranevanlinna.com | vera.nevanlinna@gmail.com